Ajankohtaista » Toto-myynti 2009
Toto-myynti 2009
04.01.2010
Vuonna 2009 Suomessa elettiin taantumassa, jonka vaikutukset heijastuivat myös Fintoto Oy:n toimintaan. Toto-pelien yhtäjaksoinen 14 vuoden kasvu pysähtyi ja myynti kääntyi laskuun.
Toto-pelien kokonaismyynti oli 203,4 miljoonaa euroa, joka jäi 4,4 prosenttia ennätysvuodesta 2008. Fintoton myyntikanavista vain internet jatkoi kasvu-uralla. Internetin kautta pelattiin Totoa 83,9 miljoonalla eurolla, joka on 3,5 prosenttia viime vuotta enemmän. Internetin osuus kokonaismyynnistä nousi 41,2 prosenttiin.
Ulkomailla suomalaisia raveja pelattiin 1,0 miljoonalla eurolla (+ 1,0 %). Ulkomailla tapahtunut Toto-peli mukaan lukien kokonaisvaihdoksi kertyi 204,4 miljoonaa euroa (- 4,3 %). Suomalaisia raveja pelattiin säännöllisesti Ruotsissa, Hollannissa ja Virossa.
Suosituin Toto-peli oli edelleen Kaksari, jota pelattiin 94,7 miljoonalla eurolla.
”Vuosi oli haasteellinen ja lopputulos kohtuullinen. 1990-luvun alun kaltainen syvä kriisi vältettiin, vaikka kansantalouden pudotus oli seitsemän prosentin luokkaa. Edellytykset kasvun käynnistymiselle ovat nurkan takana”, Fintoto Oy:n toimitusjohtaja Ilmari Halinen tiivistää kuluneen vuoden.
”Suurin toiveemme kohdistuu nyt arpajaislain uudistusesitykseen, jossa kaikki hevospelit esitetään siirrettäväksi Fintoton talliin. Hevosväen katseet on suunnattu tiukasti eduskuntaan, jotta viimeistään vuoden 2012 alusta päästään liikkeelle. Tekninen valmiutemme kohenee kyllä ajallaan”, Halinen linjaa.